SUKUSEURAN MUISTOMERKIT

1. MUISTOMERKKI VARPAISJÄRVELLÄ

Sukukokouksessa v. 2000 toivottiin, että eri puolille Lappalaistan asuinpaikoille
suvut laatisivat muistomerkkejä vanhoista ajoista. Ensimmäinen paljastettiin
30.07.2001 Varpaisjärven Mantinanmäen myllyn seinään. Siinä on teksti:

LAPPALAISEN VELJEKSET MUUTTIVAT SUTELAN
VANHATALOSTA V. 1784 TÄLLE MÄELLE,
HEIKKI MANTINAN TALOON, NOIN 200 METRIÄ
TÄSTÄ POHJOISEEN JA KAAPRO YLÄPIHAAN
NOIN 200 METRIÄ ETELÄÄN.

Sukuseura v. 2000. 

Kuva: Eri sukupolvia muistotaulun avajaisissa. 

Sukuseuran ensimmäinen muistolaatta kiinnitettiin v. 2000 Varpaisjärven Mantilanmäellä olevan Lappalaisten suvun tuulimyllyn seinään.


2. MUISTOMERKKI KUOPIOSSA, LAPPALAISENKATU

Sukuseuran aloitteisiin perustuen Kuopion kaupunki avasi 08.06.2001 Väinölänniemelle Kuopionlahden rannalle Lappalaisenkadun.

Väinölänniemellä sijaitseva rantakatu, Kuopionlahdenkatu, nimettiin Lappalaisenkaduksi historiallisena muistona paikasta, mistä Olli Heikinpoika Lappalainen v. 1552 joutui  muuttamaan perheineen Iisalmen Ruotaanlahdelle, kun hänen talonsa ja maansa tarvittiin Kuopion ensimmäisen kirkon rakennuspaikaksi. 

3. MUISTOMERKKI VARKAUDEN LAPINMÄESSÄ

Teksti:   VARKAUDEN SEUDUN ALKUPERÄISTEN

LAPPALAISTEN MUISTON SÄILYTTÄMISEKSI
SUKUSEURA SUOMEN LAPPALAISET RY.
PYSTYTTI TÄMÄN LAATAN 26.7.2003.

 

Varkauden Lapinmäellä ovat Lappalaiset asuneet ainakin jo 1400-1500 lukujen taitteessa. Täällä muistokiven ja muistolaatan suunnittelusta vastasi  metsätalousinsinööri Väinö Lappalainen.

Muistomerkki on Varkauden keskustasta noin 5 km koilliseen, osoite Lapinmäentie 139.

Ajo-ohje muistomerkille:

Tultaessa valtatietä 5, käänny liityntärampilta - VALTATIE 23 ja aja n. 1 km kaupungin keskustaan päin, jatka suoraan TAIPALEENTIETÄ n. 0,8 km, käänny vasemmalle - **) AHLSTRÖMINKATUA n. 0,8 km , jatka suoraan - SAVONTIETÄ
n. 1,6 km, käänny oikealle - RIUTTULANMÄENTIETÄ n. 2 km , käänny vasemmalle - LAPINMÄENTIETÄ n. 1,1 km , jossa on viitta vasemmalle. Viittaan kirjoitettu "Lappalaisten (+ muistomerkkisymboli)".

Tultaessa Valtatietä 23 Joesuusta päin, jatka Valtatie 23:a suoraan TAIPALEENTIE 7:ään saakka, käänny oikealle - AHLSTRÖMINKADULLE, **) jonka jälkeen matka jatkuu Valtatie 5:n ajo-ohjeen mukaan.

Kartta muistomerkille.

4. MUISTOMERKIT KIURUVEDELLÄ

Kiuruvedellä 29.7.2006 pidetyn sukukokouksen yhteydessä paljastettiin Lappalaisten muistolaatta, joka on Hingunniemen talon seinässä. Lappalaisista on kirjallista tietoa Kiuruveden alueen asuttajina vuodesta 1547 alkaen. Laatta hahmottaa menneiden vuosisatojen takaista Hingunniemen maisemaa. Hingunniemi on ollut yksi Lappalaisten varhaisimmista asuinpaikoista Kiuruveden alueella.

Muistomerkin oikeassa alakulmassa on sen käytännön toteuttamiseen aktiivisimmin osallistuneiden nimet. 

Toinen muistomerkki on Kiuruveden keskustassa ja se on pystytetty erityisesti talousneuvos K.P.Lappalaisen (1877-1947) kunniaksi. Hän vaikutti merkittävästi Kiuruveden yhteiskunta- ja talouselämään.

Muistokiveen on kiinnitetty sekä K.P. Lappalaisen sukuhaaran, että Lappalaisten sukuseuran muistolaatat.

5. MUINAISTEN JÄRVILAPPALAISTEN MUISTOMERKKI

Kaksi lapinrauniota järvien välisellä harjulla opaskyltteineen. Maaningan Keskisaari.